100g pientä varhaisperunaa keitettynä
1 rkl kirkastettua voita
hyvä ripaus sokeria
hyvä ripaus fleur de sel -suolaa
2tl paahdettua seasam-öljyä
1tl hunajaa
varsisellerin lehtiä
jauhettua chiliä
Tämä tehdään tähteistä/ylijäänneestä perunasta, joten sen keittoaikaa ei ole lisätty tekoaikaan.
Käytin ruotsalaista uudensadon perunaa ja aika pieniä sellaisia - kun ne litistetään, niin ne ovat aikalailla kampasimpukan kokoisia. Perunoiden tulee olla edellisenä päivänä keitettyjä ja jäähtyneitä, että tärkkelys tiivistyy perunassa.
Litistäminen tapahtuu esim. mukilla. Itse käytin savista viilikippoa, jossa perunat olivat säilössä ja josta ne sitten popsin välipalaksi.
Litistäminen on helppoa tehdä niin, että laitat perunan työtasolle, oikeakätisenä laitat vasemmankäden etusormen kynsi alaspäin perunan viereen, työtasoa vasten (ja käsienpesusta ei tarvitse mainita, koska jokainenhan on pessyt ne ennen elintarvikkeiden käsittelemistä / keittämisen alkamista ja ruoan valmistamista?) - Katso, että painettavan astian keskiosa osuu perunan korkeimpaan kohtaan. Paina maltillisesti. Kun astia koskettaa sormeasi, tarkista litistetyn perunan paksuus - omilla "nakkisormilla" painan hiukan enemmän - kenellä on hintelät sormet, lopettaa kunnes astia hipaisee sormea.
Kirkastettua voita pannulle ja perunat paistumaan. Lataa kaikki keskelle vierekkäin ja ÄLÄ koske seuraavaan 2 minuuttiin. Oma hellani ja pannuni (paksupohjainen ja pinnoitettu) käyttäytyvät omalla tavallaan. Kun kuulen "paistonääniä", niin madallan heti 6:sta 4:seen. Puikoilla/haarukalla liikuttelen hiukan paikasta toiseen, koska levy kuumenee epätasaisesti (vanhanajan hella)... 2 minuutin kuluttua tarkista väri. Jos jo hiukan ruskea, käännä yksitellen ympäri, etteivät murru pannulle.
Kun kaikki on käännetty aja taalerit taas keskelle yhteen ja ripottele päälle hyppysellinen sokeria ja paista 30 sek. Käännä perunat, tee pannun keskelle hiukan tilaa ja lisää hunaja. Liikuttele perunoita nostamatta edestakaisin pannulla, että jokaiseen tarttuu hunajaa (30 sek.). Käännä perunat ja mausta chilillä, suolalla (oman maun ja terveyden mukaan) ja silputuilla varsisellerin lehdillä.
Tarkoituksella ei mustapippuria!!!
Laita tarjolle. Sopivat lisukkeeksi kokolihalle ja ihan naposteltavaksi...
Lähde Kotikokki