Sorsaa kermakastikkeessa
2 patavalmista sorsaa
voita
suolaa
mustapippuria
vettä tai liha- tai kanalientä
Kastike:
3-4 dl sorsien haudutuslientä
4 rkl vehnäjauhoja tai tummaa maissisuurusta pakkauksen ohjeen mukaan
1-2 dl kuohukermaa
1 ½ rkl punaherukka- tai pihlajanmarjahyytelöä
1-2 rkl murennettua sinihomejuustoa
suolaa
mustapippuria
(tilkka konjakkia)
Voit kypsentää sorsat uunissa tai tilavassa padassa. Ruskista rasva padassa, kääntele sorsia padassa, kunnes ne saavat kauttaaltaan väriä. Ripottele pintaan kevyesti suolaa ja pippuria. Lisää pataan vettä tai mietoa lientä niin että se peittää noin kolmasosan sorsista. Hauduta sorsia kannen alla noin puolitoista tuntia. Nuoret villisorsat ja tarhatut sorsat kypsyvät nopeammin kuin vanhat villisorsat, joita voi joutua kypsentämään muutaman tunnin.
Jos kypsennät sorsat uunissa, hiero niihin ensin suolaa ja pippuria ja aseta ne sopivan kokoiseen uunivuokaan rintapuoli ylöspäin. Kaada vuokaan vettä tai mietoa lihalientä parin sentin kerros. Kypsennä ensin 225 asteessa puoli tuntia ja sitten 175 asteessa noin tuntia. Kypsymisaikaan pätee sama kuin padassa kypsennettäessä. Valele sorsia kypsennyksen aikana.
Nosta kypsät sorsat liemestä, anna hiukan jäähtyä ja irrota sitten lihat luista. Paloittele lihat. Siivilöi sorsaliemi ja poista rasva pinnalta. Keitä lientä tarvittaessa kokoon, niin että sitä on jäljellä 3-4 dl. Suurusta liemi vatkaamalla joukkoon pieneen kylmään vesitilkkaan sekoitetut jauhot tai lisäämällä suoraan liemeen maissisuurusta. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen, lisää kerma ja keitä ainakin viisi minuuttia. Mausta kastike hyytelöllä ja sinihomejuustolla.
Lähde: Alko.fi
________________________________________