Villisianfileetä, hapankaalia, paprikaperunoita
2 villisian sisäfileetä
suolaa, mustapippuria
öljyä
Hapankaalilisäke
3 salottisipulia
2 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl vettä
2 dl kevytkermaa
2 rkl smetanaa
400 g hapankaalia
tuoretta timjamia
200 g kivettömiä viinirypäleitä
Paprikaperunat
4–6 perunaa (esim. Velox tai Siikli)
suolaa, pippuria, paprikajauhetta, timjamia
oliiviöljyä
1. Poista huoneenlämpöisistä fileistä kalvot, ja hiero pintaan suolaa ja pippu-ria. Paista pinta öljyssä ruskeaksi, nosta fileet hetkeksi sivuun odottamaan.
2. Hienonna sipulit ja kuullota ne samassa pannussa kuin liha. Lisää viini ja vesi, kiehauta. Lisää kerma ja smetana ja keitä vielä 5 minuuttia. Sekoita sitten
joukkoon hapankaali ja tuoretta hienon-nettua timjamia.
3. Kaada seos uunivuokaan. Aseta fileet hapankaalin päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Kääri liha hetkeksi voipaperiin ja alumiinifolioon vetäytymään. Lisää halkaistut viini-rypäleet lämpenemään hapankaalin pinnalle.
4. Valmista paprikaperunat. Harjaa perunat hyvin ja lohko pituussuunnassa neljään osaan. Pane lohkot uuni-vuokaan ja ripottele pinnalle timjamia, suolaa, mustapippuria ja reilusti paprikajauhetta. Lorauta pinnalle hieman oliiviöljyä. Paista perunat rapeiksi 200 asteisessa uunissa noin 30–40 minuuttia.
5. Leikkaa liha viipaleiksi ja asettele se takaisin hapankaalipedin päälle.
Lähde: Alko.fi
________________________________________
Hirvipaisti ruokalähettilään tapaan
Kuumenna uuni 250 asteeseen. Puhdista huoneenlämpöinen paisti, pane ritilälle uunipannun päälle. Pistä paistin paksuimpaan kohtaan lihalämpömittari ja työnnä paisti uuniin. Kypsennä paistia 10-15 minuuttia eli kunnes pinta on saanut vähän väriä. Pienennä uunin lämpö 120 asteeseen ja jatka kypsentämistä, kunnes lihalämpömittari näyttää 60-65 astetta. Ota paisti uunista ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Valmista paistin jäähtyessä mausteliemi. Kiehauta 1 l vettä ja lisää siihen 50 g merisuolaa, 1 rkl Provencen yrttimaustesekoitusta, 1 tl pippurisekoitusta ja 8-10 rouhittua katajanmarjaa.
Nosta lämmin paisti kulhoon ja kaada jäähtynyt mausteliemi päälle. Liemen tulee peittää paisti kokonaan. Anna maustua viileässä vuorokauden ajan. Leikkaa paisti tarjolle ohuiksi viipaleiksi.

Olut-lintupaisti
4 kpl (noin 1kg) broilerin koipireisipaloja tai
puhdistettua riistalintua
1 pkt (140 g) pekonia
200 g pikkusipuleita
2 (150 g) porkkanaa
pala ( 150 g) selleriä
1 plo (33 cl) olutta
6 katajanmarjaa murskattuna
1 tl suolaa
1 tll rosmariinia
Suurustus
1 rkl perunajauhoa
2 rkl kylmää vettä
Leikkaa koipipalat irti reisipaloista. Kuori sipulit, porkkanat ja selleri. Leikkaa porkkanat ja selleri parin sentin paloiksi.Levitä pekoniviipaleet kylmälle pannulle ja kypsennä hitaasti molemmilta puolilta, kunnes rasva irtoaa ja pekoni käpristyy. Nosta pekonit pannulta. Ruskista pekonin rasvassa linnunpalat parissa erässä ja siirrä pataan. Ruskista myös sipuleita ja juureksia pannulla ja lisää pataan. Kuutioi paistetut pekonit joukkoon.Kaada olut pataan, lisää mausteet ja kiehauta. Peitä pata kannella tai foliolla. Kypsennä loppuun 200-asteisessa uunissa noin 35-45 minuuttia, kunnes liha irtoaa luista. Riistalinnun kypsymisaika voi olla jopa kaksinkertainen.Sekoita perunajauho ja vesi keskenään. Sekoita suurus ohuena nauhana pataan. Anna seistä hetki kannen alla, jotta perunajauho kypsyy ja saostaa lientä. Tarjoa keitettyjen perunoiden sekä mustaherukka- tai pihlajanmarjahyytelön kanssa.
Lähde: Pirkka.fi